Kuvakolikon toinen puoli

Liikkeellä on paljon ei-niin-hyviä kuvia. Sosiaalisessa mediassa ja pikaviestinnässä on tärkeintä mielenkiintoinen tarina, aihe ja nopeus. Kuvan laatu ei nouse ykköseksi.

Esitteissä ja aikaa kestävissä painotuotteissa on sitä tärkeämpää panostaa ammattimaisesti tuotettuihin kuviin mitä enemmän liikumme pikaviestimissä. Näytetään, että osaamme. Kuvien laadulla on merkitystä printin lisäksi verkkosivuilla, Facebook-markkinoinnissa ja sähköisissä kirjastoissa, jotka kaikki lasken jo aikaa kestäviksi medioiksi. (Facebookin tilapäivitykset eivät kuulu tähän ryhmään).

Kuviin kannattaa satsata vaikka työskennellään pienellä budjetilla. Kolmesta viiteen hyvää kuvaa riittää jo pitkälle. Kustannukset jakautuvat pidemmälle aikavälille ja varmasti maksavat itsensä takaisin verrattuna esimerkiksi kuvapankkikuvien käyttöarvoon. Tuotettuihin kuviin saa ympättyä sen, mikä erottaa organisaation muista saman alan toimijoista.

Koulutuksen järjestäjät tarjoavat kutakuinkin samaa tuotetta ja palvelua. Kuvalla erottuu muista alan toimijoista. Jos ottaa minkä tahansa koulutuksen järjestäjän esitteen, sen voisi toinen ottaa käyttöönsä vain vaihtamalla logot. Niin samanlaisia esitteet usein ovat.

Kuvalla voi myös kertoa sen, mitä tutkinto ja sen myötä tuleva ammatti arjessa tarkoittaa. Ihmiset käsittävät monet ammatit tavalla, joka ei kohtaa todellisuutta. Kosmetologi tekee harvoin juhlameikkejä, lähihoitaja ei pukeudu valkoiseen ja metallimiehen hitsarin kolvi on vaihtunut laitteistojen ohjelmointiin.

Kuvapankkikuvat. Niitä on välillä pakko käyttää, mutta niissä on oma riskinsä. Saman alan organisaatiot päätyvät käyttämään samoja kuvia ja ne ovat kliinisiä. Kuvapankkikuvista puuttuu se jokin, mikä erottaa meidät muista.

Kuvien käyttöikä kasvaa, kun niissä ei näy puhelimia tai trendikkäitä kampauksia ja vaatteita.  Oppikirjojen kannet tai muu koulutuksessa käytettävä materiaali on paha sudenkuoppa: ne vaihtuvat ja ainakin oma väki tunnistaa ne. Tietokoneen näyttö kannattaa myös tarkistaa, jos se näkyy kuvassa.

Kun kuvat tuotetaan samalla kuvaajalla, niitä on helppo yhdistellä isommiksi kokonaisuuksiksi. Aina tietenkään ei ole mahdollista käyttää samaa kuvaajaa. Jos pyrkii vähintään siihen, että alakohtaiset kuvat rimmaavat, työ helpottuu. Luottokuvaajat tietävät myös toimialan monimuotoisuuden ja vaateet, joten saman kuvaajan käyttö säästää aikaa ja hermoja.

Hienointahan olisi, että jokaiseen esitteeseen voisi tuottaa omat kuvat. Koulutusorganisaatiossa tämä harvoin toteutuu. (Lukuun ottamatta kauden isoimpia julkaisuja). Budjetit ovat pieniä ja työ on tehtävä sillä mitä varastosta löytyy tai itse otetuilla harrastelijakuvilla.

Kun kirjoitan koulutusorganisaation markkinoinnista, niin pakkohan tässä on päästä luennoimaan. Ja näitä kysyttiin. Tässä taittajan tärpit kuva-asiaan:

Kuva viimeistelee sanoman ja jättää muistijäljen. Kuva on huomionherättäjä. Sen tulisi tukea viestiä ja kertoa sen, mitä teksti jättää sanomatta.

Kuvituskuvat ovat asia erikseen. Niitäkin harkinnalla. Kysy: ”Miksi tähän pitää saada kuva?”. Jos vastauksesi on ”Se olisi kiva!”, ”Antaishan se väriä!” tai se paras ”No, kun tässä on tyhjä tila!”, jätä kuva pois.

Kun kuvituskuvan tehtävä on rytmittää esitettä tai antaa lukijalle hengähdystauko, se on paikallaan. Silloin asiaa voi ajaa myös väripinta tai ihan letkeesti tyhjä tila, mikä on aina vaikein päätös. Ainakaan viesti ei lähde toisille urille.

Opin bloggaamisesta heti sen, että en lupaa seuraavan postaukseni aihetta. Tämä syntyi luonnollisena jatkeena tuolle ”Lupa tuottaa segundaa” –postaukselle. Palaan kyllä vielä tuohon snäppäilyyn.

Pohdittavia pähkinöitä saa laittaa tulemaan. Pari on jo tullutkin. Otan mielelläni niitä vastaan.

Snäppää! Lupa tuottaa sekundaa

Ei ne vastaa puhelimeen. Tekstiviestinä vaustaus on kaksi kirjainta, OK. Kuitenkin niillä on puhelin käteen liimattuna koko päivän. Joo, joo.

Mitä ne tekee, ne teinit? Ne snäppää!

Snapchatillä pidetään yhteyttä kavereihin, tutustutaan uusiin, seurataan julkkiksia ja asioita, jotka kiinnostavat.

Snapchat on tällä hetkellä vahvin kanava tavoittaa nuoret, jotka miettivät toisen asteen koulutusta ja ammatinvalintaa peruskoulun jälkeen. Kanava asettaa kuitenkin markkinointiviestinnän toteuttajat tilanteeseen, jossa on muutettava perinteisiä toimintamalleja ja asenteita.

Snapchat koetaan yksityiseksi kanavaksi. Siellä tyrkyttäminen ja valistaminen tuskin onnistuu. Teinien medialukutaito on tänä päivänä jopa parempaa kuin aikuisten ja he haistavat mainonnan jo kaukaa. Snapchat kanavalle on tuotettava ennen kaikkea aitoa sisältöä ja mielellään hauskalla tavalla.

Priimakuvat ovat menettäneet uskottavuutensa. Niitä on turha edes yrittää viedä Snapchatiin. Siellä on lupa tuottaa tärähtänyttä, suttuista ja viimeistelemätöntä sisältöä. Tämän takia nuoret kokevat kanavan uskottavaksi. Sliipatut viestit eivät pure. Hyvää ja aitoa sisältöä seurataan.

Snapchatissä sisältöä on tuotettava jatkuvasti. Tuskastunut voi lohduttautua sillä, että ainakaan sisältö ei vanhene. Yksi kuva tai viesti näkyy korkeintaan 10 sekuntia. Oman viestin voi lisätä MyStoryyn, jossa viesti on nähtävillä vuorokauden. Virkamiesajalla työskentelevälle organisaatiolle tämä on haaste.

Kuule, justhan me vasta otettiin Instagram käyttöön. Ei tässä kaikkeen repeä.

(Sanoitko juuri näin?)

Ei joka paikkaan tarvitse revetä. Sosiaaliseen mediaan on mahdollista tuottaa sisältö joukkoistamalla ja käyttää ristiin eri kanavien tuotoksia. Tämä ei tarkoita sitä, että sama sisältö julkaistaan sellaisenaan toisessa kanavassa, koska jokaisella kanavalla on oma luonteensa. Viestinnän ammattilaisen rooliksi jää silloin tukeminen ja ohjaus.

Uusien kanavien suunnitelmallisella käyttöönotolla säästetään paljon voimavaroja. Roiskiminen vie aikaa ja on tekijälleen henkisesti kuormittavaa, kun suunta ei ole selvä. Se myös näkyy sisällön laadussa ja ensimmäisenä niistä uupuu aitous.

Snapchat: nuorten koulutusten markkinointiin ja opiskelijarekrytointiin. Miten, siitä postaan seuraavaksi. Jatkossa myös siitä, mitä eroa on Somemummolla ja teinillä pikaviestimissä.