Työkaluna hästäg

Hästägit tulivat, yleistyivät ja vakiintuivat viestinnän työkaluiksi.

Satunnainen risuaitailu on muuttunut järjestelmälliseksi näkyvyyden rakentamiseksi.

Hästägeistä kannattaa sopia ja viedä ne viestintäsuunnitelmaan sosiaalisen median osioon. Suunnitelmallisuus maksaa varmasti  itsensä tässäkin takaisin.

Valjasta henkilöstöä sisällöntuotantoon ja näkyvyyden rakentamiseen verkossa. Laita hästägit työhön ja joukkoista.

Opiskelijat ovat oppilaitoksen voimavara. Nuorilla on medialukutaitoa ja he osaavat tuottaa sisältöä. Anna hästägit käyttöön ja luota omiisi. Somekanaviin syntyy luonnollisesti uskottavaa ja nuoria kiinnostavaa sisältöä.

Kerää sometiimi, anna tägi, ohjeista ja palkitse.

Hästägit sopivat hyvin organisaation muiden tietojen viereen eri medioissa. Tuo hästägit arkeen ja kaikkien näkyville. Muistuta niistä.

Lisää hästäg esitteisiin, julisteisiin ja muihin painotuotteisiin. Painata se seuraavalla kerralla T-paitoihin ja huppareihin. Jaa hästäg fanitarrana. Mieti, sopisiko se muihin markkinointituotteisiin.

Hästägistä muuten

Hästägillä verkossa jaettu aineisto ei poista tekijäoikeuksia. Lisäämällä  risuaidan esimerkiksi kuvajakoon, jakaja antaa kuiten luvan tai suostumuksensa  siihen, että kuvan voi jakaa tägiä käyttävän organisaation kanavissa.

Hästägit  ovat avainsanoja, jotka määrittelevät viestin. Niillä voi koota verkossa jaettua sisältöä ja seurata verkossa tapahtuvaa keskustelua.

Hästägiä ei voi omistaa, varata tai sen käyttöä valvoa. Mutta runsaalla käytöllä sen voit ”vallata” omaan käyttöön.

Suomenkieli on etumme verkossa. Pienenä kielialueena emme kilpaile koko maailman kanssa muun muassa hästägeistä. Verkon kuuntelu on helppoa: etu myös mystisten tägien kanssa.

Kun somesta tuli kirosana

Sosiaalisella medialla on yhä huono kaiku  oppilaitoksissa ja koulutusorganisaatioissa.

Somea pidetään hifistelynä, someaktivistien hömppänä ja vapaa-ajan fiilistelyalustana.

Some-keskusteluissa pohditaan sitä, miksi uutta sovellusta ei voida tai kannata ottaa käyttöön.

Some on vaarallinen, koska sitä ei voi täysin hallita.

Työaika-syöppö on yhtä kuin sosiaalinen media.

Eri sovellukset tuovat liian monta ohjelmaa työpöydälle seurattavaksi ja avattavaksi.

Pahinta on, että somea pitää päivittää, päivittää ja taas päivittää.

Ja ennen kaikkea, pelätään että sosiaalinen media mahdollistaa kiusaamisen ja epäasiallisuuksien jakamisen.

Näinhän se on, vai onko?

Hömppä aktivisteilla on monta hyvää tarinaa onnistumisista. Jaetaan tästä eteenpäin niitä.

Periaatteesta on vastustettu margariinia ja maitoa purkissa, pankkikorttia, kännykkää ja tietokonetta. Eiköhän sosiaalinen media pian lunasta paikkaansa tässä listassa.

Snapchat, koulutusmarkkinoinnin mahdollisuus!

Snapchat on mahdollisuus nuorten ammatillisen koulutuksen markkinoinnissa. Sillä tavoittaa tällä hetkellä parhaiten toisen asteen koulutukseen hakeutuvat nuoret.

Snäppäämällä oppilaitos voi vastata hakijoiden kysymyksiin, jotka askarruttavat perusasteelta eteenpäin siirtyviä nuoria. Lyhyellä videolla tai kuvalla voi rakentaa elävää tarinaa opiskelijoiden arjesta. Uskoisin, että nuoret voisivat myös snäpätä omia kysymyksiään oppilaitokselle.

Luonteeltaan Snapchat on perinteisen koulutusmarkkinoinnin painajainen: sisältöä ei voi hyväksyttää ja sitä on luotava jatkuvasti lisää. Sisältöjen tuottamista ei voida keskittää ja tuotanto on jalkautettava sinne missä tapahtuu.

Ei ihme, että Snapchat on vakiinnuttanut asemansa nuorten parissa. Jokainen snäppääjä voi valita mitä seuraa eikä joudu tahtomattaan katsomaan mainoksia. Brändien, yritysten ja julkkisten seuraaminen on jokaisen oma valinta, niitä ei tyrkytetä.

Ole siellä missä nuoret ovat.

Puhu heidän kielellä ja tavalla jota he ymmärtävät.

Käytännössä snäppäys on helppo ohjeistaa ja tuotanto on jalkautettavissa esimerkiksi some-tiimille, joka kerätään luotto-opiskelijoista. Tiimin voi perustaa myös hakemusten perusteella ja mukaan saadaan varmasti motivoituneita opiskelijoita.  Valittu tiimi rakentaa sovitulla tavalla kuva- ja videovirtaa ”My Storyyn”, jossa aineisto säilyy aina seuraavan vuorokauden. Virtaa on helppo seurata toisaalta.

Snäpit eivät ole jaettavia eivätkä kommentoitavia, joten mahdollisen ylilyönnin sattuessa tilanne on nopeasti pelastettavissa. (Oppilaitosmarkkinoinnin suurin pelko on tahaton some-moga).

Aloita snäppäily tempauksilla!

Snäppäilyä voi treenata ja testailla oppilaitoksen omissa tapahtumissa. Avoimiin oviin ja tutustumispäiviin saadaan yleensä houkuteltua kaikki muut paitsi ne mahdolliset seuraavat hakijat. Miksi emme jakaisi tapahtumapäivää snäppäillen kohderyhmällemme: nuorille!

Snäppää selviytymisvinkkit tulokkaille. Samaa aineistoa seuraisivat varmasti myös saman syksyn uudet ysit ja kasit.

Kerää kokoon luotettavat ja uskolliset alumnit. Pyydä heitä snäppäämään työstään ja arjesta sovittuna ajankohtana.

Oppilaitosten viestintää toteutetaan pienillä resursseilla ja sosiaalisen median viestintää tehdään oman työn ohessa. Some mielletään oppilaitoksissa yhä kivaksi ”puuhasteluksi” ja pakolliseksi pahaksi, joka vie aikaa oikeilta töiltä. Varustaudu siis suojakilvellä ja hanhen sulilla, kun ehdotat snäppäilyä!

Ja ennen kuin aloitat: markkinoi uutta kanavaa muissa medioissa. Laita viidakkorumpu liikkeelle. Ota opiskelijat mukaan työhön.

Miksi hakijanopas ei riitä?

Hakijanoppaiden sisällöt keskittyvät koulutustarjontaan ja opiskelijahuoltoon liittyviin kysymyksiin eli tuhtiin faktaan. Oppaissa kerrotaan usein myös jatko-opintomahdollisuuksista, kilpailutoiminnasta ja kansainvälitystymisestä. Nämä asiat termeinä eivät sellaisenaan tavoita nuorta.

  • Snäppää näistä. Vakuuta, että isojen sanojen takana on aitoa toimintaa.

Opiskelemaan hakevaa nuorta askarruttaa monesti hyvin arkiset asiat: opiskellaanko amiksessa jaksoittain, mitä se työharjoittelu oikeasti tarkoittaa tai kuinka isoja opiskeluryhmät ovat. Millaista ruoka on opiskelijaruokalassa ja onko sitä pakko syödä? Tässä hyviä snäppäilyn aiheita.

Kuvakolikon toinen puoli

Liikkeellä on paljon ei-niin-hyviä kuvia. Sosiaalisessa mediassa ja pikaviestinnässä on tärkeintä mielenkiintoinen tarina, aihe ja nopeus. Kuvan laatu ei nouse ykköseksi.

Esitteissä ja aikaa kestävissä painotuotteissa on sitä tärkeämpää panostaa ammattimaisesti tuotettuihin kuviin mitä enemmän liikumme pikaviestimissä. Näytetään, että osaamme. Kuvien laadulla on merkitystä printin lisäksi verkkosivuilla, Facebook-markkinoinnissa ja sähköisissä kirjastoissa, jotka kaikki lasken jo aikaa kestäviksi medioiksi. (Facebookin tilapäivitykset eivät kuulu tähän ryhmään).

Kuviin kannattaa satsata vaikka työskennellään pienellä budjetilla. Kolmesta viiteen hyvää kuvaa riittää jo pitkälle. Kustannukset jakautuvat pidemmälle aikavälille ja varmasti maksavat itsensä takaisin verrattuna esimerkiksi kuvapankkikuvien käyttöarvoon. Tuotettuihin kuviin saa ympättyä sen, mikä erottaa organisaation muista saman alan toimijoista.

Koulutuksen järjestäjät tarjoavat kutakuinkin samaa tuotetta ja palvelua. Kuvalla erottuu muista alan toimijoista. Jos ottaa minkä tahansa koulutuksen järjestäjän esitteen, sen voisi toinen ottaa käyttöönsä vain vaihtamalla logot. Niin samanlaisia esitteet usein ovat.

Kuvalla voi myös kertoa sen, mitä tutkinto ja sen myötä tuleva ammatti arjessa tarkoittaa. Ihmiset käsittävät monet ammatit tavalla, joka ei kohtaa todellisuutta. Kosmetologi tekee harvoin juhlameikkejä, lähihoitaja ei pukeudu valkoiseen ja metallimiehen hitsarin kolvi on vaihtunut laitteistojen ohjelmointiin.

Kuvapankkikuvat. Niitä on välillä pakko käyttää, mutta niissä on oma riskinsä. Saman alan organisaatiot päätyvät käyttämään samoja kuvia ja ne ovat kliinisiä. Kuvapankkikuvista puuttuu se jokin, mikä erottaa meidät muista.

Kuvien käyttöikä kasvaa, kun niissä ei näy puhelimia tai trendikkäitä kampauksia ja vaatteita.  Oppikirjojen kannet tai muu koulutuksessa käytettävä materiaali on paha sudenkuoppa: ne vaihtuvat ja ainakin oma väki tunnistaa ne. Tietokoneen näyttö kannattaa myös tarkistaa, jos se näkyy kuvassa.

Kun kuvat tuotetaan samalla kuvaajalla, niitä on helppo yhdistellä isommiksi kokonaisuuksiksi. Aina tietenkään ei ole mahdollista käyttää samaa kuvaajaa. Jos pyrkii vähintään siihen, että alakohtaiset kuvat rimmaavat, työ helpottuu. Luottokuvaajat tietävät myös toimialan monimuotoisuuden ja vaateet, joten saman kuvaajan käyttö säästää aikaa ja hermoja.

Hienointahan olisi, että jokaiseen esitteeseen voisi tuottaa omat kuvat. Koulutusorganisaatiossa tämä harvoin toteutuu. (Lukuun ottamatta kauden isoimpia julkaisuja). Budjetit ovat pieniä ja työ on tehtävä sillä mitä varastosta löytyy tai itse otetuilla harrastelijakuvilla.

Kun kirjoitan koulutusorganisaation markkinoinnista, niin pakkohan tässä on päästä luennoimaan. Ja näitä kysyttiin. Tässä taittajan tärpit kuva-asiaan:

Kuva viimeistelee sanoman ja jättää muistijäljen. Kuva on huomionherättäjä. Sen tulisi tukea viestiä ja kertoa sen, mitä teksti jättää sanomatta.

Kuvituskuvat ovat asia erikseen. Niitäkin harkinnalla. Kysy: ”Miksi tähän pitää saada kuva?”. Jos vastauksesi on ”Se olisi kiva!”, ”Antaishan se väriä!” tai se paras ”No, kun tässä on tyhjä tila!”, jätä kuva pois.

Kun kuvituskuvan tehtävä on rytmittää esitettä tai antaa lukijalle hengähdystauko, se on paikallaan. Silloin asiaa voi ajaa myös väripinta tai ihan letkeesti tyhjä tila, mikä on aina vaikein päätös. Ainakaan viesti ei lähde toisille urille.

Opin bloggaamisesta heti sen, että en lupaa seuraavan postaukseni aihetta. Tämä syntyi luonnollisena jatkeena tuolle ”Lupa tuottaa segundaa” –postaukselle. Palaan kyllä vielä tuohon snäppäilyyn.

Pohdittavia pähkinöitä saa laittaa tulemaan. Pari on jo tullutkin. Otan mielelläni niitä vastaan.