Me voimaannuttiin nenäkkäin

Cmad.fi seminaari, yhteisömanagereiden oma päivä, vastaa sometekijän haasteisiin. Seminaari on voimaannuttava tapahtuma, joka vahvistaa oman tekemisen suuntaa. Joka vuosi.

Alustavalinnoista aitoon yhteisöllisyyteen

Ensimmäisissä Cmad.fi-seminaareissa käsiteltiin erilaisten alustojen mahdollisuuksia ja niihin liittyviä käyttäjäkokemuksia.

Nyt aiheet painottuvat oikean sisällön tuottamiseen ja jakamiseen oikeissa kanavissa sekä yhteisöllisyyden rakentamiseen

Sometyö oli aluksi torppattujen projektien sarjaa

Somen rantautuessa organisaatioviestintään yhteisömanagerin tai someasiantuntijan työ oli pitkälti asennemuutoksen ja uusien käytäntöjen läpiajamista. Sometyötä tekevät uskoivat sosiaalisen median vaikuttavuuteen, vuorovaikutukseen ja mahdollisuuksiin. Muut pitivät somea ohimenevänä ilmiönä, harrastuksena ja jopa aikasyöppönä.

Omalta osaltani se, että some on elämäntapatyötä ja minulla on ollut vahva usko tekemiseeni, pitivät pyörät käynnissä ja hanskat kädessä alun takkuilussa.

Tarvitaan tiimiä, yhteisöllisyyttä ja yhteisiä tavoitteita.

Nyt työssä on päästy siihen, mistä some on syntynyt: yhteisöllisyyteen ja vuorovaikutukseen. Sosiaalista mediaa ei voi tehdä yksin. Kukaan ei pysty yksin rakentamaan sosiaalista intranettiä (ilman organisaation tukea) eikä kukaan ei voi olla yksin työnantajansa äänitorvi verkossa (ilman organisaation kannatusta).

Someharppaus, ei loikka: Työntekijälähettiläs

Työntekijälähettilyys on vastaus siihen, miten saamme organisaatiossa piilevät voimavarat käyttöömme. Tämä on luonnollinen askel sosiaalisen median kentässä. Meistä jokainen voi olla media, mielipidevaikuttaja, ja saamme äänemme kuuluviin painamalla julkaise-nappia. Jokainen on osoittaa asialle tukensa peukuttamalla, jakamalla ja kommentoimalla.

”Työntekijälähettiläät ovat organisaation voima eläimiä!”

Tällä ajatuksella semmakansaa ilahdutti Janne Simonen, Jyväskylän yliopiston Fysiikan laitokselta. Simonen oli myös kuulemma testannut sen, että onnistuuko someintra Yammerin perustaminen yksin.

Itse odotan, että joku lanseeraa vetovoimaisemman, mediaseksikkäämmän ja huomattavasti lyhyemmän termin tälle työntekijälähettilyydelle ja työntekijälähettiläälle.

Johtamisen vuorovaikus myös someen

Ikuisuuskysymys. Viime vuosien viestinnän seminaareissa on haikailtu johtajia ja päättäjiä paikanpäälle osallistumaan keskusteluun sosiaalisessa mediassa.

Tänä vuonna Cmadissa lauteille astui Descomin toimitusjohtaja Juha Harju, joka heitti ilmaan ajatuksen

”Johtajien tulisi olla oman organisaatioidensa yhteisömanagereita!”

Harju näki sosiaalisen median parhaana tapana toteuttaa hyvää HR:ää ja hyvän HR:n organisaatioin parhaana mainoksena.

Meditan Reeta Mikkola kiteytti Juha Harjun esityksen blogissaan

”Johtajalähettilyys ennen työntekijälähettilyyttä”.

Näkisin, että työnarjessa johtamisen vuorovaikutus ja läsnäolo täyttyy jo silloin, kun omien  lähettiläiden ja asiantuntijoiden työtä tehdään näkyväksi että jaetaan. Hiljaisuus tappaa parhaankin yrittämisen.

Yhteisömanagereiden puolesta

Organisaatioissa työskentelevien käyntikortissa lukee harvemmin yhteisömanageri. Vähän useammalla on managerointi jo kirjoitettu työnkuvaan ja sille on varattu aikaa. Edistystä tällä saralla on tapahtunut sitten edellisen semman ja suunta on parempaan.

Yksi seminaarin tavoitteista on nostattaa yhteisömanagereiden työn arvostusta, joka vaatii tekijältään moniosaamista, omaksumista ja luontaista oivalluskykyä. Esille nousi myös se, että työ ei ole välttämättä diginatiiville sopiva vielä muutamaan vuoteen. Ammattimainen somen hallinta ja pyörittäminen vaativat digiosaamisen lisäksi elämänkokemusta ja näkemystä.

Mitä me ollaan, me yhteisömanagerit?

Me ollemme verkkoyhteisöjen suojelusenkeitä, tiennäyttäjiä, kiihdyttimiä, nostattajia, luotsaajia, innostajia ja rekrytoijia. Ja me ollaan yksinkertaisesti someen hurahtaneita.

Mitä me teemme, me yhteisömanagerit?

Me palvellemme verkkoyhteisöjä tukemalla, sparraamalla ja luotsaamalla. Meidän työ on usein upotettu viestinnän työn sisään ja työtä ei aina organisaatioissa tunnisteta. Silti me tätä tehdään, isolla sydämellä.

Verkkomaailman heimopäälliköt, yhteisömanagerit, kokoontuvat vuosittain yhteen viettämään yhteisömanagereiden omaa päivää. Tapahtuman voi myös striimata, jos ei pääse paikanpäälle, mutta vuosittaisen päivän tarkoitus on ennen kaikkea tavata eri alojen kollegoja ainakin kerran vuodessa.

Tapahtuman on tuonut Suomeen ja sen  pääjärjestäjänä toimii Johanna Janhonen, Piilotettu aarre.

Tapahtumasta tietoa ja kaikki esitykset osoittesta http://www.cmad.fi. Twitteristä keskustelu ja tapahtuman bloggauksia häsällä #cmadfi. Itse kiitän järjestäjiä ja kaikkia osallistujia  ajatuksista, ideoista ja siitä voimaantumisesta.

Työkaluna hästäg

Hästägit tulivat, yleistyivät ja vakiintuivat viestinnän työkaluiksi.

Satunnainen risuaitailu on muuttunut järjestelmälliseksi näkyvyyden rakentamiseksi.

Hästägeistä kannattaa sopia ja viedä ne viestintäsuunnitelmaan sosiaalisen median osioon. Suunnitelmallisuus maksaa varmasti  itsensä tässäkin takaisin. Lue loppuun

Kun somesta tuli kirosana

Sosiaalisella medialla on yhä huono kaiku  oppilaitoksissa ja koulutusorganisaatioissa.

Somea pidetään hifistelynä, someaktivistien hömppänä ja vapaa-ajan fiilistelyalustana.

Some-keskusteluissa pohditaan sitä, miksi uutta sovellusta ei voida tai kannata ottaa käyttöön.

Some on vaarallinen, koska sitä ei voi täysin hallita.

Työaika-syöppö on yhtä kuin sosiaalinen media.

Eri sovellukset tuovat liian monta ohjelmaa työpöydälle seurattavaksi ja avattavaksi.

Pahinta on, että somea pitää päivittää, päivittää ja taas päivittää.

Ja ennen kaikkea, pelätään että sosiaalinen media mahdollistaa kiusaamisen ja epäasiallisuuksien jakamisen.

Näinhän se on, vai onko?

Hömppä aktivisteilla on monta hyvää tarinaa onnistumisista. Jaetaan tästä eteenpäin niitä.

Periaatteesta on vastustettu margariinia ja maitoa purkissa, pankkikorttia, kännykkää ja tietokonetta. Eiköhän sosiaalinen media pian lunasta paikkaansa tässä listassa.

Snapchat, koulutusmarkkinoinnin mahdollisuus!

Snapchat on mahdollisuus nuorten ammatillisen koulutuksen markkinoinnissa. Sillä tavoittaa tällä hetkellä parhaiten toisen asteen koulutukseen hakeutuvat nuoret.

Snäppäämällä oppilaitos voi vastata hakijoiden kysymyksiin, jotka askarruttavat perusasteelta eteenpäin siirtyviä nuoria. Lyhyellä videolla tai kuvalla voi rakentaa elävää tarinaa opiskelijoiden arjesta. Uskoisin, että nuoret voisivat myös snäpätä omia kysymyksiään oppilaitokselle. Lue loppuun

Kuvakolikon toinen puoli

Liikkeellä on paljon ei-niin-hyviä kuvia. Sosiaalisessa mediassa ja pikaviestinnässä on tärkeintä mielenkiintoinen tarina, aihe ja nopeus. Kuvan laatu ei nouse ykköseksi.

Esitteissä ja aikaa kestävissä painotuotteissa on sitä tärkeämpää panostaa ammattimaisesti tuotettuihin kuviin mitä enemmän liikumme pikaviestimissä. Näytetään, että osaamme. Kuvien laadulla on merkitystä printin lisäksi verkkosivuilla, Facebook-markkinoinnissa ja sähköisissä kirjastoissa, jotka kaikki lasken jo aikaa kestäviksi medioiksi. (Facebookin tilapäivitykset eivät kuulu tähän ryhmään).

Kuviin kannattaa satsata vaikka työskennellään pienellä budjetilla. Kolmesta viiteen hyvää kuvaa riittää jo pitkälle. Kustannukset jakautuvat pidemmälle aikavälille ja varmasti maksavat itsensä takaisin verrattuna esimerkiksi kuvapankkikuvien käyttöarvoon. Tuotettuihin kuviin saa ympättyä sen, mikä erottaa organisaation muista saman alan toimijoista.

Koulutuksen järjestäjät tarjoavat kutakuinkin samaa tuotetta ja palvelua. Kuvalla erottuu muista alan toimijoista. Jos ottaa minkä tahansa koulutuksen järjestäjän esitteen, sen voisi toinen ottaa käyttöönsä vain vaihtamalla logot. Niin samanlaisia esitteet usein ovat.

Kuvalla voi myös kertoa sen, mitä tutkinto ja sen myötä tuleva ammatti arjessa tarkoittaa. Ihmiset käsittävät monet ammatit tavalla, joka ei kohtaa todellisuutta. Kosmetologi tekee harvoin juhlameikkejä, lähihoitaja ei pukeudu valkoiseen ja metallimiehen hitsarin kolvi on vaihtunut laitteistojen ohjelmointiin.

Kuvapankkikuvat. Niitä on välillä pakko käyttää, mutta niissä on oma riskinsä. Saman alan organisaatiot päätyvät käyttämään samoja kuvia ja ne ovat kliinisiä. Kuvapankkikuvista puuttuu se jokin, mikä erottaa meidät muista.

Kuvien käyttöikä kasvaa, kun niissä ei näy puhelimia tai trendikkäitä kampauksia ja vaatteita.  Oppikirjojen kannet tai muu koulutuksessa käytettävä materiaali on paha sudenkuoppa: ne vaihtuvat ja ainakin oma väki tunnistaa ne. Tietokoneen näyttö kannattaa myös tarkistaa, jos se näkyy kuvassa.

Kun kuvat tuotetaan samalla kuvaajalla, niitä on helppo yhdistellä isommiksi kokonaisuuksiksi. Aina tietenkään ei ole mahdollista käyttää samaa kuvaajaa. Jos pyrkii vähintään siihen, että alakohtaiset kuvat rimmaavat, työ helpottuu. Luottokuvaajat tietävät myös toimialan monimuotoisuuden ja vaateet, joten saman kuvaajan käyttö säästää aikaa ja hermoja.

Hienointahan olisi, että jokaiseen esitteeseen voisi tuottaa omat kuvat. Koulutusorganisaatiossa tämä harvoin toteutuu. (Lukuun ottamatta kauden isoimpia julkaisuja). Budjetit ovat pieniä ja työ on tehtävä sillä mitä varastosta löytyy tai itse otetuilla harrastelijakuvilla.

Kun kirjoitan koulutusorganisaation markkinoinnista, niin pakkohan tässä on päästä luennoimaan. Ja näitä kysyttiin. Tässä taittajan tärpit kuva-asiaan:

Kuva viimeistelee sanoman ja jättää muistijäljen. Kuva on huomionherättäjä. Sen tulisi tukea viestiä ja kertoa sen, mitä teksti jättää sanomatta.

Kuvituskuvat ovat asia erikseen. Niitäkin harkinnalla. Kysy: ”Miksi tähän pitää saada kuva?”. Jos vastauksesi on ”Se olisi kiva!”, ”Antaishan se väriä!” tai se paras ”No, kun tässä on tyhjä tila!”, jätä kuva pois.

Kun kuvituskuvan tehtävä on rytmittää esitettä tai antaa lukijalle hengähdystauko, se on paikallaan. Silloin asiaa voi ajaa myös väripinta tai ihan letkeesti tyhjä tila, mikä on aina vaikein päätös. Ainakaan viesti ei lähde toisille urille.

Opin bloggaamisesta heti sen, että en lupaa seuraavan postaukseni aihetta. Tämä syntyi luonnollisena jatkeena tuolle ”Lupa tuottaa segundaa” –postaukselle. Palaan kyllä vielä tuohon snäppäilyyn.

Pohdittavia pähkinöitä saa laittaa tulemaan. Pari on jo tullutkin. Otan mielelläni niitä vastaan.

Snäppää! Lupa tuottaa sekundaa

Ei ne vastaa puhelimeen. Tekstiviestinä vaustaus on kaksi kirjainta, OK. Kuitenkin niillä on puhelin käteen liimattuna koko päivän. Joo, joo.

Mitä ne tekee, ne teinit? Ne snäppää!

Snapchatillä pidetään yhteyttä kavereihin, tutustutaan uusiin, seurataan julkkiksia ja asioita, jotka kiinnostavat.

Snapchat on tällä hetkellä vahvin kanava tavoittaa nuoret, jotka miettivät toisen asteen koulutusta ja ammatinvalintaa peruskoulun jälkeen. Kanava asettaa kuitenkin markkinointiviestinnän toteuttajat tilanteeseen, jossa on muutettava perinteisiä toimintamalleja ja asenteita.

Snapchat koetaan yksityiseksi kanavaksi. Siellä tyrkyttäminen ja valistaminen tuskin onnistuu. Teinien medialukutaito on tänä päivänä jopa parempaa kuin aikuisten ja he haistavat mainonnan jo kaukaa. Snapchat kanavalle on tuotettava ennen kaikkea aitoa sisältöä ja mielellään hauskalla tavalla.

Priimakuvat ovat menettäneet uskottavuutensa. Niitä on turha edes yrittää viedä Snapchatiin. Siellä on lupa tuottaa tärähtänyttä, suttuista ja viimeistelemätöntä sisältöä. Tämän takia nuoret kokevat kanavan uskottavaksi. Sliipatut viestit eivät pure. Hyvää ja aitoa sisältöä seurataan.

Snapchatissä sisältöä on tuotettava jatkuvasti. Tuskastunut voi lohduttautua sillä, että ainakaan sisältö ei vanhene. Yksi kuva tai viesti näkyy korkeintaan 10 sekuntia. Oman viestin voi lisätä MyStoryyn, jossa viesti on nähtävillä vuorokauden. Virkamiesajalla työskentelevälle organisaatiolle tämä on haaste.

Kuule, justhan me vasta otettiin Instagram käyttöön. Ei tässä kaikkeen repeä.

(Sanoitko juuri näin?)

Ei joka paikkaan tarvitse revetä. Sosiaaliseen mediaan on mahdollista tuottaa sisältö joukkoistamalla ja käyttää ristiin eri kanavien tuotoksia. Tämä ei tarkoita sitä, että sama sisältö julkaistaan sellaisenaan toisessa kanavassa, koska jokaisella kanavalla on oma luonteensa. Viestinnän ammattilaisen rooliksi jää silloin tukeminen ja ohjaus.

Uusien kanavien suunnitelmallisella käyttöönotolla säästetään paljon voimavaroja. Roiskiminen vie aikaa ja on tekijälleen henkisesti kuormittavaa, kun suunta ei ole selvä. Se myös näkyy sisällön laadussa ja ensimmäisenä niistä uupuu aitous.

Snapchat: nuorten koulutusten markkinointiin ja opiskelijarekrytointiin. Miten, siitä postaan seuraavaksi. Jatkossa myös siitä, mitä eroa on Somemummolla ja teinillä pikaviestimissä.